1. Umm Hmm
2. Still Throwed
3. Who's Tha Man
4. Whoa Skit
5. Whoa Feat. Jayton, Lil’ Boss
6. Rain
7. Miss My Dawg
8. I Wanna Get High
9. No Help
10. Down In Texas Feat. Hawk
11. S.O.S. Skit
12. S.O.S.
13. 3-16’s Feat. Bulletproof
14. Picture Me
15. Turnin’ Heads
16. In My City
17. Still Get No Love
18. Keep On

Harvinaisen rehellisen nimen omaava Assholes By Nature koostuu Houstonilaisista serkuksista Z-Rosta ja Traesta. Miesten välinen kemia musiikillisessa mielessä on ollut eittämättä kiistatonta jo lähes kymmenen vuoden takaisesta Guerilla Maabin Rise –klassikosta asti. Valitettavasti sosiaalisessa mielessä herrat eivät aina ole tulleet läheskään yhtä hyvin toimeen, kuin yhteiskappaleiden harmoniasta voisi olettaa. Kusipäiden välillä onkin viime vuosikymmenen aikana ollut nimittäin lähes enemmän pihviä kuin perus punaniskapaikan ruokalistalla.

Raitalistaa tarkkailemalla levy antaa odottaa paljon, sillä kaikenmaailman ”pakollisilta” Jazze Pha & Lil’ Wayne –vierailuiltakin on vältytty. Tietenkin hieman kummallista on, että Traen vuoden 2006–albumilta Restlessiltä julkaistu single No Help komeilee edelliseltä ABN –projektilta tutun In My Cityn kanssa kansista. Tuotantopuolella taas ovat touhuilleet pääasiassa tutut ja turvalliset Mr. Lee, sekä Bigg Tyme. Vieraita ääniä löytyy Traen S.L.A.B. / A.B.N. Gang–touhuista tutuista Jaytonista & Lil’ Bossista edesmenneeseen erään fyysikon sukunimen omaavaan Hawkiin.

Levy alkaa rämisevin kitaroin varustetulla Umm Hmmilla, jolla matalaääniset sankarimme osoittavat taitavansa lähes tavaramerkiksi muodostuneet nopeat tyylinsä edelleen suvereenisti. Ralli ei sinänsä ehkä yksittäisenä kappaleena ole niin vakuuttava, mutta toimii erittäin hyvin introna levylle, antaen kuuntelijalle esimakua meiningistä mitä on odotettavissa. Yleisesti ottaen muutenkin vahvaa alkua jatkaa päräyttävä Still Throwed, joka on samoilla sämpleillä varustettu versiointi Bun B:n Get Throwedista, jolla Z-Ro kävikin laulamassa kertosäkeen. Periaatteessa sinkuksi laskettavaa Whos The Mania tuskin tarvitsee enää enempää hehkuttaa, sillä hype tämän suhteellisen tyypillisen Texas-bängerin ympärillä on ollut kovempaa kuin Big Hutchin uutukaisen ympärillä.

Kuitenkin kovaa nousua seuraa usein jonkin sortin laskut, ja niin käy tämänkin levyn tapauksessa. Loppua kohti teos alkaa muuttua tasapaksuksi, joskin ehkä normaalia hieman laadukkaammaksi mössöksi. Tietenkin täytyy huomioida se, että allekirjoittaneessa häiriötä aiheuttavat Rainin sekä Miss My Dawgin taustojen muuttaminen ilmeisesti sämplepohjaisista –syistä huonompaan suuntaan aiemmin julkaistuihin versioihin verratessa. Myös loppupuolelta löytyvä 3-16’sin UGK -tausta ihmetyttää kuuntelijaa hieman, sillä kyseessä on kuitenkin ihan virallinen albumi, eikä ”mixtape”.

Tietynlaisesta puuroutumisesta huolimatta kirkkaita valopilkkuja löytyy pitkin minuutteja. Erityisesti loppupuolelta löytyy sellaisia helmiä kuten Pimp C –sämplen hookissa omaava etelälle tyypillisesti (omista) autoista & vihaajista  kertova Turnin’ Heads, sekä ehdottomasti karaokebaarien kokoelmiin järjestettävä Still Gets No Love. Kyseinen balladi on kuin jatko-osa Z-Ron klassikolle I Hate U, vaikkei ehkä ihan samoihin rehellisen epäarvostuksen sfääreihin ylläkään.

Yhteenvetona sanottakoon, että tämä päihteitä, pistooleja sekä hienojen autojen kyydissä koettua vainoilua tarjoava tuotos omaa kuitenkin runsaasti enemmän hyviä, kuin huonoja puolia ja onkin lähes pakollinen lisä tätä soundia fanittavien ihmisten levyhyllyyn. Tietenkin oudot kappaleidenkierrättämiset, sekä muutamat muut ratkaisut kummastuttavat paikoitellen, mutta lopulta nekään eivät haittaa kuuntelukokemusta juurikaan yhtään. It Is What It Is onkin allekirjoittaneen mielestä kirkas timantti muuten erittäin samean vuoden keskellä.

4/5
                                                                                        Eero Sirén
Keskustele julkaisusta Redrum-187:n foorumeilla täällä.