Haastattelussa Tipa Hiihtopipo


Redrum-187: Terve Tipa Hiihtopipo. Miten on päivä sujunut?

Tipa Hiihtopipo: Aika samalla tavallahan tää kun muutkin päivät, töitä tehdessä…

Redrum-187: Kerro hieman alkuun kuinka olet yleensäkin päätynyt räpin pariin ja sittemmin DJ:n hommiin. Olitko jo ylä-asteen limudiskoissa soittamassa N.W.A:ta vai kuinka tämä ”ura” on lähtenyt alun alkaen liikkeelle?

Tipa Hiihtopipo: Suurin piirtein ala-asteen neljäsluokkalaisena sain käsiini luokkakaverilta Run-DMC:n Raising Hell -kasetin. Samoihin aikoihin jotkut koulukaverit luukutti koulussa räppiä ja se vaikutti hyvältä uudelta jutulta silloisen hevidiggailun sijaan. Tosin niiltä ajoilta on peräisin fanitus myös esimerkiksi AC/DC:tä kohtaan. Sitten vuonna 1990 nykyinen levyttävä artisti Notkea Rotta sai jatkuvalla Geto Boysin ja NWA:n soittamisella vakuutettua mut siitä, että gangsta rap on oikeesti maailman parasta räppiä. Ja sille tiellehän on jääty. Alkuun ostelin vaan kassuja ja cd:itä, mut sitten aloin osteleen vinyylejä joskus noin vuonna 1994.

Oikeastaan suurin vaikuttaja siihen, että ylipäätään aloin aikanaan levyjä soittamaan, oli DJ Statik – joka myöhemmin vaihtoi artistinimeä ja opittiin tuntemaan nimellä Juhani. Juhanin kanssa oon soittanu ekan kerran levyjä yhen kaverin synttäreillä noin vuonna 1996. En oo ihan varma, mutta muistaakseni se oli tuolloin. Sen jälkeen oon soitellu hiljakseltaan siellä täällä, alkuaikoina lähinnä kaverien kemuissa. Samoihin aikoihin kierrettiin kaikki räppikemut, joita oli sillon hyvin harvassa. Lähinnä hyvin legendaariset Worldwidet, sekä erinäiset Pelimiespartyt ja muut Olarin tapahtumat. Vuosituhannen taitteessa pyöritettiin muutama vuosi myös omaa klubia erinäisissä paikoissa, ja nää tilaisuudet muodostui eräänlaisiksi aikansa legendoiksi, joissa kävi about kaikki. Me soitettiin Juhanin kans levyjä ja mikin varresta löytyi vaikka ketä aina Ezkimosta Memmyihin ja Olarijäbiin. Ysärin lopulla tutustuin myös Lauri Kavallukseen (silloinen Lauri Loco aka Lalli 2000). Siitä sitten aikojen saatossa päädyttiin soittamaan levyjä yhdessä erinäisiin baareihin ja tilaisuuksiin sekä Bassoradioon.

Joskus ysärin loppupuolella alko myös ns. vanha musiikki tulla kuvioihin ja rupesin kiinnostuun sampleista ja yleensäkin alkuperäsistä soul- ja funk-biiseistä, joita siihen aikaan lähes poikkeuksetta käytettiin räppibiisien pohjina. Tässäkin asiassa Juhanilla oli iso merkitys asioihin, eikä ilman sitä mun musiikkikuva ois varmaan ikinä muodostunu sellaseks ku se on nyt. Vähitellen aloin ostaan enemmän ja enemmän funkkia, se kun oli siihen aikaan vielä paljon helpompaa kuin nyt. Vielä 90-luvun lopussa pysty meneen kirpparille ilman että kukaan muu mun ja Juhanin lisäks osti ns. mustaa musiikkia, lukuunottamatta muutamaa satunnaista keräilijää, Anonymousta, Didieriä ja Iwereä esimerkiksi, jotka pyöri samoihin aikoihin kans kirppareilla. Aina tarttu mukaan muutama kymmentä hyvää levyä pilkkahintaan, toisin kuin nyt, kun kaikki hakee ”mustaa musaa” ja levyjen kirpparihinnat on hävyttömiä.

Voi sanoo, et enemmän mä edelleen soitan funkkia, kuin räppiä. Varsinkin kun on tullut noissa breikkikuvioissakin soitettua jo pidemmähkön aikaa. Niissä piireissä tosin vaikuttaa mun toinen pseudonyymi, Mista Tibbz.

Oishan se varmaan ollu siistii soittaa ala-asteen limudiskossa vähän NWA:ta, mutta olin jo yläasteella kun Straight outta Compton ilmestyi, eikä sillon ollu enää asiaa niihin diskoihin…

Redrum-187: Mistä nimesi Hiihtopipo tulee? Hengaatko himassa ja duunissa aina skimask kasvoilla?

Tipa Hiihtopipo: Tälle nimelle on ihan arkipäiväinen selitys eikä siihen oikeestaan ees liity mitenkään kommandopipot tai muut hiihtokypärät. Sillon kun aloitin kirjottamaan Posse-lehteen (nykyisen Basso-lehden edeltäjä) levyarvosteluja, niin mietittiin lehden editorin kanssa mulle hyvää aliasta niihin hommiin. Siihen aikaan Memphis-rap oli huudossa ja myös lehden editori diggaili sitä meininkiä. Sieltähän se nimi on aika röyhkeästikin vaan suomennettu erään tietyn artistin nimestä…

Redrum-187: Sinulla on järkyttävän kokoiset levykokoelmat. Kerro hieman kuinka tämä harrastus on saanut ensimmäisen kipinänsä?

Tipa Hiihtopipo: Tähän kysymykseen tais tulla vastaus oikeestaan jo tossa toisen kysymyksen aikana. Jossain vaiheessa vaan huomasin, että vinyylilevyt on siisti juttu ja niit pitää saada lisää.

Redrum-187: Onko kyse nykyään jo enemmänkin pahemman luokan addiktiosta vai vieläkö väität, että pystyt olemaan esim. kuukauden ostelematta musiikkia?

Tipa Hiihtopipo: En oikeestaan sanois omaavani mitään addiktiota tai pakkomiellettä levyjä kohtaan, enkä myöskään lähe siihen juttuun, että addiktion ensimmäinen aste on sen kieltäminen… Tää menee oikeastaan aikalailla sykleissä tää levyjen ostaminen. Välillä voi olla viikkojakin jolloin en osta yhtään levyä ja välillä tulee ostettua vähän enemmän. Periaatteessa pystyisin olla ostamatta kuukaudenkin levyjä jos tilanne sitä vaatii, mutta käytännössä ostelen levyjä ihan silloin kun siltä tuntuu.

Redrum-187: Kerro noin suurin piirtein kuinka monta levyä sinulta löytyy tällä hetkellä hyllystä, vaikka siihen taitaakin olla melko mahdoton vastata. Entä mitä arvioisit, kuinka paljon rahaa tähän touhuun on palanut?

Tipa Hiihtopipo: Sanotaan että 14 vuodessa on luonnollisesti kertynyt levyjä joitakin hyllymetrejä, mutta ei niistä nyt sen enempää. Eihän tän haastattelun tarkoitus kuitenkaan oo leveillä levyjen määrällä. Rahaa on tähän harrastukseen menny kuitenkin ihan liikaa, mutta onhan niitä tyhmempiäkin harrastuksia ja rahareikiä.

Redrum-187: Mikä on semmoinen levy minkä omistat ja mistä olet erityisen ylpeä? Ehkä joku superharvinaisuus tai muuten vain itsellesi tärkeä levy?

Tipa Hiihtopipo: On monta levyä mitkä on omalla tavallaan tärkeitä. Yks niistä on Geto Boysin musta levy, joka on ihan ekoja vinyyleitä mitä oon koskaan ostanu. Ostin alunperin CD:n vuonna 1991, mutten tykänny siitä versiosta Gangster of lovea (Chicago Gangsters -samplella varustettuna) mikä siinä oli (Uusi versio jouduttiin tekemään Steve Millerin nostaman äläkän takia). Oli pakko ostaa vinyyli että sai sen originaaliversion Steve Miller samplella – kuulemma vinyylistäkin on kaks painosta, joista jälkimmäisellä on se ankea ”gangsta boogie, gangsta boogie..” -hookki.. Hifistelyä ehkäpä, mutta se ”…just call me the gangster of love” -versio on huomattavasti kingimpi ja se versio on just se mitä tuli 90-luvun alussa kuunneltua satoja kertoja… 

Redrum-187: Olet soitellut levyjä kuppiloissa jo pitkään. Eikö hommaan ikinä kyllästy vai onko ilmainen Jaffa liian houkutteleva motivaatiotekijä?

Tipa Hiihtopipo: Ilmaiseen jaffaan ei voi koskaan kyllästyä. Tosin pyrin aina ottaan Ginger Alea milloin sitä vaan on saatavilla. Tosiasiassa, ei ainakaan vielä oo ollu havaittavissa mitään leipääntymisen merkkejä. Käyn kumminkin soittelemassa suht harvoin, eri asiahan olis jos sitä olis useana päivänä viikossa jossain kuppilassa pyörittämässä. Tätä hommaa tehään kuitenkin rakkaudesta musiikkiin, enkä mä ainakaan tällä hommalla elä. Yleensä myös soitan levyjä sellasissa paikassa missä yleisö tietää mitä mä tuun siellä soittamaan, eikä tuu mitään typeriä biisitoiveita. Tosin yksissä breikkijamien jatkobileissä joku jäbä halus oikein räyhäkkää ska:ta. Sitä ei kyllä löytynyt. Taannoin myös Beeffissä kun soittelin leppoisaa g-funkkia, tuli joku jamppa pyytämään ”sitä Snoopin still d.r.e. -biisiä”.

Redrum-187: Olet ollut soittelemassa levyjä myös useilla ”isojen nimien” (jenkkien) keikoilla ja huhujen mukaan saanut jopa muutaman kerran esiintyjien naamankin loksahtamaan jollain heidän omalla harvinaisella levyllä, mitä ei välttämättä itse artisteiltakaan enää löydy. Pitääkö paikkansa? Kerro joku hauska tarina johonkin tämmöiseen tilanteeseen liittyen.

Tipa Hiihtopipo: Enemmänkin nykyaikana artisteja ihmetyttää ja/tai naurattaa se, että jollain on vielä jotain isoja mustia kiekkoja jotka on ilmestyny joskus 15 vuotta sitten. Kyllä melkein jokainen artisti on vähän venäyttäny alaleukaa siinä vaiheessa kun on jostain kaivanu vanhat levyt ”pientä signeerausta” varten.

Redrum-187: Mikä on ollut itsellesi semmoinen kaikista mieleenpainuvin keikkakokemus/duunikeikka DJ:nä missä olet ollut itse mukana ja minkä vuoksi?

Tipa Hiihtopipo: Näitäkin on useita. Yks aika hyvä on ekat breikin sm-kisat missä ite olin soittamassa vuonna 2002. Siel piti olla soittamassa minä ja DJ Noize Tanskasta. Päivää ennen tapahtumaa Noize oli ilmottanu, ettei se aiokaan vetää ku joku 15 minuutin dj-setin ja loppujen lopuks se ei ees noussu lentokoneeseen. Soitin yksin ilman mitään monitoriskobeja koko kuustuntiset skabat. Semmonen pehmee lasku noihin hommiin.

Soittelin myös joskus näitä random yrityskeikkoja, ennen kuin kettuunnuin niihin ihan täysin. Yksissä jonkun putiikin pippaloissa mulle oli sanottu, et soittasin ”funkya ja discoa”. Sehän tietysti voi tarkottaa ihan mitä vaan, mutta otin kuitenkin mukaan hyvää funkkia ja discofunkkia. Tokan biisin kohalla tuli joku tuhannen päissään oleva akka sanoon mulle, et voinks laittaa musaa pienemmälle, että ne voi kuunnella radiosta Radio NRJ:tä. Pakkasin siin vaihees kamat kasaan ja lähin meneen. Lyhin keikka mist oon saanu täyden maksun.

Mukavalla tavalla mieleenpainuvia on ollu nämä 3rd railin / Game roomin järkkäämät keikat missä on ollu soittamassa; Willie D, UDI, Devin jne. Niis on aina ollu soittamisen kannalta hyvä meininki ja jengikin on yleensä vaan tapellu keskenään jos jotain kätinöitä on ollu. Siel on kans aina se sama yks jäbä joka tulee joka kerta pyytään Cold day in hell:iä, oon oppinu kantaa sitä aina messissä…

Redrum-187: Vedätte myös Lauri Kavalluksen kanssa paria radio-ohjelmaa bassoradiossa. Näistä Hiihtopipo ja Kavallus pitää sisällään enemmän vanhaa funkkia ja soulia, kun taas 3rd Rail Music tätä perinteistä gangsta-rapia. Minkälaista tuo radio-ohjelman pyörittely on ollut ja kuinka aikoinaan päädyitte bassoradioon kyseisiin ohjelmiin?

Tipa Hiihtopipo: Muistaakseni lokakuussa 2005 me oltiin ekan kerran Laten kanssa Bassoradiossa vetämässä 3rd rail show:ta. Late oli vissiin ollu feattaamassa ohjelmassa aiemminkin, mut tollon me oikeastaan otettiin haltuun joka toinen ohjelma. Joka toista ohjelmaa veti sillon joku 3rd railin kavereista tai artisteista. Myöhemmin ohjelma päätettiin siirtää meiän vedettäväks kokonaan. Sitten kun Bassoradio yhdisty lehden ja netin kanssa Bassomediaksi ja toiminta siirtyi Vallilasta Fredalle, niin ehdotin pääjehuille Zapasnik ja Tikkanen, että miten ois funk-ohjelma radioon. Sille sitten tuli vihreetä valoa ja loppu on historiaa. Eli Kesäkuusta 2006 ollaan vedetty omaa tuota meiän nimiä kantavaa omaa ohjelmaa ja sen ohella sit tota gangsta-rapiin keskittynyttä 3rd rail show:ta. Alkuun oli kaikennäköisiä teknisiä merkillisyyksiä ja suoranaisia ongelmia, mutta oikeestaan koko fm-ajan (Tammikuusta 2007) on ohjelmat pyöriny lepposasti rutiinilla ilman kummempia polemiikkeja.

Kuuleman mukaan ohjelmilla on myös aika hyvä kuulijakuntakin, perustuen nettistriimiä käyttävien määrään. On oikeastaan aika hienoa kun saa puskettua tälläistä tuntemattomampaa, mutta törkeen hyvää musaa yleiseen tietoisuuteen ja ilmoille kuuluviin. Sama pätee molempiin meiän vetämiin ohjelmiin, joissa soitetaan tosi marginaalista ja erikoista musaa, joka kuitenkin on mukavaa kuunnella. Tarkoitus ei oo mitenkään mainostaa, mut Bassoradiohan on ihan kingeimpii radiokanavia mitä on eetterissä kuultavissa. Ei mitään soittolistameininkiä vaan aitoo musaa varmasti ihan kaikille.

Redrum-187: No jos puhutaan sitten hieman loppuun vielä perinteisesti gangsta-rapista, niin kerro jotain omista suosikeistasi. Millaisia nimiä tulee kuunneltua tänä päivänä ja kuinka musiikkimakusi on ehkä muuttunut gangsta-rapin suhteen ajansaatossa?

Tipa Hiihtopipo: Lyhyesti kiteytettynä mulla ei periaatteessa ole mitään yksittäistä artistia tai poppoota jonka vois nostaa jalustalle. Enemmänkin on se tietty soundi joka vaan kuulostaa (rap-genrestä) parhaimmalta. Puhutaan tietysti 1993–1997 g-funk -soundista katsomatta sitä, mistä artistit on kotoisin. Yleisestihän Baylta ja koko Kaliforniasta tulee suurin osa kingeistä artisteista, mutta todella kovaa musaa tulee myös esimerkiksi Nevadasta, Texasista, Michiganista, Oklahomasta, Ohiosta, New Orleansista, Washingtonista jne jne. Jopa gangsta-piireissä yleisesti väheksytyltä itä-rannikolta löytyy ihan asiallista menoa. Tietysti jos jotain pitää nostaa esiin, niin omalla kohdalla se on ehdottomasti Geto Boys ja N.W.A. Näistähän kaikki on mulla lähtenyt, niin sen takia se suosikki-status on sitten myös määräytynyt.

Vuosien varrella maku on sen verran muuttunut, että vanhemmiten on alkanut enemmän ja enemmän pitää smootheista ja leppoisasti soljuvista g-funk biiseistä. Aikaisemminhan sitä tuli kuunneltua tosi paljon enemmän kaikkea aggressiivista materiaalia, kuten just vanhaa Geto Boysia, N.W.A:ta, Ice-T:tä, Hijackia, Silver Bulletia jne. Kyllä noista vihaisistakin biiseistä edelleen diggaa tosi paljon, mutta silti pääpaino on enempi tollasella ”kesägangstalla”. Sen varmaan on 3rd rail show:ta seuranneet huomannutkin, että millaista materiaalia mä yleensä soitan ja miten se hienoisesti eroo Laten biisivalinnoista. Sama teema toistuu myös noilla mun tekemillä mixtapeilla, joissa on vaan ja ainoastaan parasta kruisailumusaa.

Redrum-187: Olet pahasti mieltynyt noihin vanhoihin julkaisuihin, niin pakko kysyä että mikä on mielestäsi viimeisin (uusin julkaisuajankohta) gangsta-rap levy, joka saa sinulta puhtaat paperit?

Tipa Hiihtopipo: Mun on pakko myöntää, että omalla kohdalla uusien julkaisujen seuraaminen on jääny tosi vähäiselle. Tokihan uusin UGK esimerkiks on ihan hävyttömän hyvä levy, ja muutenkin etelästä on tullut useampia aika jees levyjä lähivuosina. Onneksi myös Bay-soundi on hiipunut pois hyphy-villityksestä, josta en myöskään juurikaan lämmennyt. Latella on enempi noi uudemmat julkaisut hallussa, ja se saakin sit niistä kertoo tarkemmin sen osiossa haastattelua. Mä keskityn lähinnä kaivamaan kaikennäköisiä tuntemattomia ysärin puolivälin suuruuksia. Kuitenkin ehkä paras biisi mitä oon vuodelta 2008 kuullu, on Stalin:in G-funk.

Redrum-187: Viimeisenä kysymyksenä täytyy hieman keventää tätä haastattelun kireää tunnelmaa kysymällä yhtä asiaa joka on askarruttanut allekirjoittanutta jonkun verran. Onko Suomessa ihmisiä, jotka eivät ole sinun tuttuja? Katselin tuossa yks päivä että sinulta löytyy n. 700 kaveria facebookissa. Whats up with that?

Tipa Hiihtopipo: It is what it is niinku _ne_ sanoo… Tähän ikään mennessä on tullut tehtyä kaikennäköistä ja kaveriosastoa on ehtinyt kertyä eri piireistä jo jonkun verran…

Redrum-187: Siinäpä se sitten. Kiitoksia haastattelusta Tipa! Vaikutat myös foorumeillamme moderaattorina. Haluatko ehkä vielä loppuun lähettää jotain terveisiä ”alamaisillesi” tai ylipäätänsä johonkin suuntaan?

Tipa Hiihtopipo: Ei ole mitään alamaisia, on vaan hyviä jäbiä ja muutama ei niin hyvä jäbä… Ei vaan, pitäkää turhat kätinät sisällänne ja diggailkaa kesästä. Propsit kaikille niille jotka on diggaillu mun musavalintoja vuosien varrella. Sama linja luonnollisesti jatkuu ja CWH on mukana taas ens kerralla. Muistakaa kuunnella Bassoradiota sunnuntai-iltaisin joka viikko ja torstai-iltaisin joka toinen viikko… Ja ostakaa niitä oikeita levyjä!

Hiihtopipo & Kavallus show myspacessa

Tipa Hiihtopipo myspace

                                                             Haastattelija: Joonas Aromaa
                                                                   Kuva: Anssi Kuivalainen

Jätä kommentti