Haastattelussa Aztra

Haastattelussa Aztra

Auringon alle kaipaavan artistin soundi on muuttunut kolmannen pitkäsoiton myötä lämminhenkisempään suuntaan. Redrum-187:n haastattelussa tutustutaan uuden ”Kadonneen aarteen metsästys” –albumin sisältöön ja päivitetään myös Kaucas-yhtyeen kuulumiset. Onko se henkilöauto? Onko se satelliitti? Ei, se on räppäri/tuottaja Aztra.

Redrum-187: On kulunut miltei neljä vuotta siitä, kun olit viimeksi sivustomme haastateltavana. Millaisia mullistuksia elämässäsi on tapahtunut sitten kesän 2008?

Aztra: Elämäni mullistukset liittyvät yleensä matkailuun. Jos saan kerättyä tarpeeksi rahaa, pyrin lähtemään pois Suomesta jonnekin lämpimään. Vuoden 2008 jälkeen on tullut käytyä useammassa maassa. Parhaimpina kokemuksina voisin mainita Belizen, Kambodžan, Kolumbian sekä Perun. Muuten elämä on mennyt perusrataa eli opiskelua, duunia ja musan kyhäilyä.

Redrum-187: Johtuuko kaipuu lämpimiin maihin vain ilmastosta vai pyritkö matkailun avulla välttelemään esimerkiksi materiaa tai paikalleen asettumista?

Aztra: Lämpö on tärkeä seikka, mutta ei se pelkästään riitä. Joku pakettimatkaturisteille rakennettu lomakylä ei etene, vaikka sää olisikin kohdillaan. Paikassa on oltava aitoutta ja elämänmakua. Matkaillessa oppii asioita, mitä ei koulukirjaa lukiessa voi oppia. Sen tajuaminen, ettei suomalainen elämäntyyli ole välttämättä se ainoa tapa olla tällä planeetalla, on aika terapeuttista.

Tuntuu, että joissain mestoissa on ymmärretty paremmin tämän elämän rajallisuus ja osataan fiilistellä myös arkipäivinä. Naama mutrussa duunia 40 tuntia viikossa ja viikonloppuna kaameat perseet on loppupeleissä aika romuttavaa. Sellaisen elämäntyylin tällaisessa suoritusyhteiskunnassa kyllä helposti omaksuu.

Redrum-187: Opiskelet tällä hetkellä käytännön filosofiaa ja teologiaa Helsingin yliopistossa. Tuntuuko siltä, että olet löytänyt oman alasi?

Aztra: Tulee diggailtua Lähi-idän historiaa ja hepreaa. Filosofia on ollut myös aina lähellä sydäntä. Kyllä sitä välillä tuntuu siltä, että oon löytänyt oman alani ja toisinaan taas ei. Ihan vielä ei ole kuitenkaan sellainen olo, että voisin mennä hehkuttamaan fiiliksiäni Pauligin Juhla Mokka –mainokseen.

Redrum-187: Laineen Kasperikaan ei hyppinyt riemusta Pipefesteillä 2008. Olin tsekkaamassa teidän yhteiskeikkaa ja muistan kuinka Kasperi päätti setin kommentoimalla tapahtumaa nuivaan sävyyn. Sen jälkeen kumpikaan teistä ei ole esiintynyt ko. festarilla. Minkälainen homma?

Aztra: Mulla ainakin jäi mieleen, että biitit kuului tosi huonosti lavalle siinä keikan aikana. En muista oliko siellä mitään muuta erityistä keissiä. Ehkä huono päivä tai jotain. Mutta ihan suoraan sanottuna ei se räppiripari kuulu mun suosikkifestareihin eikä sieltä suunnalta ole tullut myöskään kyselyjä enää sen keikan jälkeen (naurua)

Redrum-187: Mitä kotimaisia tapahtumia arvostat joko kävijänä tai esiintyjänä?

Aztra: Mascotissa on ollut hyviä meininkejä keskiviikkoisin. Tietynlaisesta ärsyttävyydestään huolimatta Flow on ollut ihan mukava. Lappeenrannan HC-festit on myös ihan timanttinen tapahtuma. Sooloesiintymispaikkoina parhaat mestat on olleet Lappeenrannan (Bar) 55 ja Helsingin Lepakkomies. En pidä bostaamisesta korkealla esiintymislavalla. Mainituissa paikoissa ei sellaista ole, meininki on jotenkin sopivan ghettoa. Poikkeuksena Kaucasin kanssa vedetty keikka Ilosaaressa – se on jäänyt todella hienoksi muistoksi.

Redrum-187: Ennen kuin mennään soolomeininkien pariin, Kaucas on luonnollisesti sellainen projekti jonka kuulumiset pitää päivittää. Joko teitä on kyselty ns. comeback-keikoille?

Aztra: Onhan niitä muutamia keikkatarjouksia tullut ja oltiin itse asiassa eräänlaisella comeback-keikalla ”Muutaman töhryn tähden” –kirjajulkkareissa viime marraskuussa.

Redrum-187: Totta muuten! Varhaisdementia on narttu…

Aztra: Suunnitelmissa on myös ollut jo pidemmän aikaa tehdä uutta materiaalia. Homma vaan tuppaa aina pygimään. Jos saisi uutta tavaraa purkkiin, voisi lähteä niille keikoillekin. Vanhoja biisejä ei nimittäin enää jaksa käydä vetämässä. Niistä ei innostu samaan tapaan kuin ennen ja se näkyy varmasti lavalla. Kaucasin keikkoihin kuuluu tietty impulsiivisuus sekä hektisyys. Sellainen paikalleen jumahtanut vässykkämeno saattaa johonkin reggaejuttuihin natsata, mutta ei se oikein KCS:lle sovi.

SYNAT VINKUU JA PÖRISEE EDELLEEN

Redrum-187: Soolomateriaaliisi tutustuessa huomio kiinnittyy herkästi biitteihin. Gangsta-soundin lisäksi otat vaikutteita myös dubstepista, electrosta ja grimestä. Minkä takia näin sairaita taustoja ei kuulla enempää esimerkiksi muiden artistien levyillä?

Aztra: Niin. Enpä tiedä. Oon kyllä aina pyrkinyt antamaan biittejä jengille, jos joku on niitä pyytänyt. Tuntuu että monella näistä jäbistä on jäänyt hommat jotenkin vaiheeseen.

Redrum-187: Pakko taputella selkään vielä sen verran, että pidät melko pientä ääntä itsestäsi siihen nähden kuinka kovaa materiaalia pusket eetteriin. Millaisia tavoitteita sulla on musiikinteon suhteen?

Aztra: Kiitos. Eiköhän musahommat pysy harrastelupohjalla. En ole teini-iän jälkeen kuvitellut tosissani, että tällä meiningillä voisi elää eikä apurahajutut ole mun juttu. Kyllähän aina haaveena tai tavoitteena olisi tehdä joku ikivihreä klassikkobiisi, joka jäisi elämään omaa elämäänsä. Tai ainakin tehdä jatkuvasti hieman parempaa musiikkia kuin on tullut jo tehtyä. Keikkojen tekemisen olen lopettanut oikeastaan tyystin. Liian puuduttavaa toimintaa – mä saan enemmän fiiliksiä biittien kyhäilyistä.

Redrum-187: Uusi albumisi ”Kadonneen aarteen metsästys” ilmestyy 29. helmikuuta omakustanteena. Tittelistä tulee luonnollisesti mieleen Indiana Jones –leffat ja näkisin, että sooloillasi on aiemminkin ollut viittauksia elokuviin (mm. Watchmen-henkinen smiley edellislevyn printissä). Oletko leffafriikki?

Aztra: Indiana Jones –viittaus liittyy tuohon tietynlaiseen kelaan, mikä on kiekolla koko ajan mukana. Se on sellainen kaikkia biisejä yhdistävä tausta-ajatus ja kristallisoituu ehkä paremmin levyä kuunnellessa. Watchmen on kyllä tullut tsekattua, mutta ”Öis”-hymynaama ei liity kyseiseen pätkään. ”Outoja päiviähän” on myös erään leffan (suomennettu) nimi. En ole mitenkään harkitusti keksinyt sooloilleni elokuvien nimiä, joten kaikki johtuu varmaan mielikuvituksen puutteesta (naurua)

Toisaalta oon yrittänyt tarkoituksella tehdä moniin biiseihin sellaista leffamaista ilmapiiriä. Muutamalla kappaleella pyrin yhdistämään arkisen minimalistiset aiheet sekä hieman kuumottavan tai oudon tunnelman. Räppi on liian usein vitullista pullistelua tai suu vaahdossa huudettua ”totuutta”. Niin ja kysymykseen vielä vastaus. En voi sanoa itseäni leffafriikiksi, en tunne alaa kovinkaan paljon. Darren Aronofskyn ”Pi” ja Roman Polanskin ”Yhdeksäs portti” on sellaisia leffoja, mitä tulee diggailtua ihan huolella. Edellisen levyn biisissä ”Saatat oppii” on samplekin viimeksi mainitusta elokuvasta.

Redrum-187: Millaisissa teemoissa uutukaisella sitten liikutaan?

Aztra: Levyn sanoitukset on vähän trippailevampia kuin edellisellä. Mukaan mahtuu myös naama pokerilla heitettyjä camp-henkisiä levottomuuksia. Oon viime aikoina kirjoittanut riimit usein tarinan muotoon. Tällä levyllä sanoitukset kulkee periaatteessa ekasta raidasta aina viimeiseen kappaleeseen saakka jatkuvana tarinana.

Redrum-187: Edelliset kaksi pitkäsoittoasi, ”Outoja päiviä” ja ”Öis”, ovat valtaosin omaa tuotantoasi. Sama linja jatkunee myös uudella soololla. Millaista materiaalia on luvassa?

Aztra: Suurin osa on tosiaan taas mun tekemiä, mutta pari kaverinkin biittiä mahtuu levylle. Soundi tulee olemaan hieman lämpöisempää taustojen suhteen. Monien biittien rummut on tällä kertaa modailtuja luuppeja, kun vielä viime levyllä ne olivat sellaisia mekaanisemman kuuloisia ja itse rakennettuja kiertoja. Tietysti jonkin verran sitäkin kamaa on vielä luvassa.

Synat vinkuu ja pörisee tuttuun tapaan. Länsirannikolta tulevat vaikutteet kuuluu myös edelleen materiaalissa. Yleensä oon säveltänyt biisit aina kokonaan itse, mutta tällä levyllä kuullaan yksi ihan suora luuppibiisi. En ole tehnyt sen eteen muuta kuin pistänyt vähän lisää rumpuja kehiin ja soitellut taustalle snadisti lisäsoundeja. Yhdeltä träkiltä löytyy myös mun itse kyhäämää talkboxia, jota rakentaessa olin aika fiiliksissä.

Redrum-187: YouTubessa julkaistut raidat Kaduilla ja Kesäretki eivät näytä löytyvän biisilistalta. Kuinka paljon levytysprosessin aikana syntyi ylimääräistä kamaa?

Aztra: Joo, ne jäi kokonaan pois. Tein myös Joska Josafatin kanssa biisin, joka ei lopulta kuitenkaan päätynyt tälle levylle. Se raita oli ehkä vähän liian erikoinen. Kyllä noita ylimääräisiä biisejä tulee yleensä toisen levyllisen verran. Väännän niin paljon kaikkia kokeilujuttuja, että niistä monet jää alkuihmettelyn jälkeen matkan varrelle.

Redrum-187: ”Lost Tapes” ulos?

Aztra: Kelasin joskus julkaista jonkun ”Vanhaa paskaa” –nimisen kokoelman. Ehkä. Ja laittaa kaikki häröimmät kipaleet samalla cd:lle. Varastosta löytyy oman soolomateriaalin lisäksi pari julkaisematonta Kaucasin biisiä sekä jotain Hahohullua-juttua.

Redrum-187: Mainitsit aiemmin, ettei into enää riitä soolokeikkojen vetämiseen. Viimeisenä kysymyksenä: millä tavoin aiot juhlistaa uuden kiekon ilmestymistä?

Aztra: Se on itse asiassa pieni mysteeri vielä itsellenikin.

Aztran kolmas pitkäsoitto ”Kadonneen aarteen metsästys” julkaistaan karkauspäivänä 29. helmikuuta 2012. Keskustele albumista Redrum-187:n foorumeilla.

www.facebook.com/aztra

Toimittanut: Mikko Määttänen

5 kommenttia artikkeliin “Haastattelussa Aztra”

Jallunaattori kirjoitti klo 16.02.2012 21:37:

Hyvä haastis ja hies venataan lättyä!

Murmeli kirjoitti klo 17.02.2012 09:06:

Hyvä haastis. Jengi tuntuu nukkuneen Aztran soolot pahasti ohi. Helvetin timmejä levyjä molemmat aikaisemmat.

rkkto kirjoitti klo 17.02.2012 11:23:

Todella odotellaan levyä, aina diggannut materiaalista. Tulee varmasti ostettua

bhaden kirjoitti klo 17.02.2012 14:17:

ripsekt!!!

53 hc kirjoitti klo 21.02.2012 13:36:

Ihana-Allu.

Jätä kommentti