Flow 2012 (Memmy Posse videohaastattelu)

Flow 2012 (Memmy Posse videohaastattelu)

Redrum-187 iskeytyi elokuun alussa Suvilahteen ihmettelemään yhdeksättä kertaa järjestettyjä Flow-festivaaleja ja etsimään uusimpia skuuppeja.

Perjantain ohjelmasta löytyikin mukavan paljon rap-artisteja, joista ensimmäisenä kävimme tutkailemassa Kemmurun livekuntoa. Vaikka keikka alkoikin melko aikaisin, oli festarialueelle jo kerääntynyt huomattava määrä yleisöä.

Kemmuru ja Super-Janne lauteilla

Tästä siirryimme tutkailemaan tarkemmin festarialuetta, joka koostui useista isoista teltoista sekä avonaisista keikkalavoista.

Ruokatarjontaa nälkäisille festarikävijöille löytyi useampi vaihtoehto, joskin hinnat olivat ehkä hieman korkeahkot siihen nähden, että tilanteessa ei syöty varsinaisten valkoisten pöytäliinojen ääressä, vaan pahvilautasten päältä. Ilmeisesti hinta ja tarjonta kuitenkin kohtasivat, koska asiakkaita tuntui riittävän. Alkoholia sai myös ilahduttavasti useammista paikoista ilman sen suurempaa jonottamista, tosin joistain paikoista liikkuminen tuopin/drinkin kanssa toiseen telttaan oli haastavaa. Ilmeisesti taustalla on Neuvostofinlandian tarkat anniskelusäädökset.

Juomatarjoilun hintapolitiikka noudatti muiltakin suomalaisilta festareilta tuttua tasoa pullopantteineen. Suvilahden vieressä toki on Kallio, jossa janoisimmat pääsivät tankkaamaan edukkaampaa keskiketterää, jos näin halusivat (ainakin useamman päivän passeilla). Myös festarialuetta ympäröivät kulkuväylät keräsivät juhlakansaa nauttimaan virvokkeita.

Rocky

Seuraavana esiintyjistä varsin mielenkiintoisena aktina oli A$AP-porukan Pretty Flacko eli Rocky, ensimmäisellä Suomen keikallaan.

Hieman harmittavasti Rockylla oli vain yksi hypemies mukanaan, ja koska suurin osa keikkasetistä koostui ”hands up” ja ”swag” huudatuksista, ei täysiä pisteitä voi nuorisolle antaa. Loppukeikasta homma hieman reipastui ja myös Araabmuzik käväisi mukana jammailemassa lavalla. Seuraavalle keikalle toivoisimme mukaan hieman laajempaa A$AP-porukan edustusta.

Rockyn jälkeen ehdimme tutustumaan myös Flow’n pressitiloihin, jotka ovat kieltämättä parhaat allekirjoittaneen näkemät. Tilaa oli ja myös mahdollisuus nettiyhteyksiin yms. Onneksi täältä löytyi myös omat vessapisteet, koska jonojen perusteella vaikutti  hyvinkin siltä, että naisväestölle olisi pitänyt olla kaksi wc-aluetta lisää festarialueella. Kuuleman mukaan myös miesten vessat täyttyivät naisista iltojen edetessä.

Tauon jälkeen suuntasimmekin seuraamaan AraabMuzikin omaa keikkaa. Mies hakkasi raivolla MPC:nsä pädejä ja hypemies huudatti yleisöä vieressä. Tämä show olisi kyllä vaatinut screenin tai pari, josta taaempanakin seisova olisi nähnyt millaista vauhtia sormet käyvät. Allekirjoittanutta meininki alkoi puuduttamaan siirrytäessä enemmän trance-/dubstep -tyyppiseen musiikkiin.

Araabmuzik paukuttaa

Tästä olikin jo siirryttävä seuraavaan telttaan tarkistamaan KCMD Mafian livekunto. Ilmeisesti kyseisistä artisteista oli muodostunut jossain määrin perjantain päänähtävyys, näin ainakin teltan täyttymisestä arvioituna. Stöö, KoksuKoo ja DJ Kridlokk kavereineen vetivät täydelle teltalle setillisen hittejä ja yleisö oli aivan otettu. Lukuisat vierailijat vahvistivat keikkaa entisestään. Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa iltaa joko festarialueella bilettämällä tai siirtymällä Kallion syövereihin.

Stöö haistattaa Vivaldille pitkät

Lauantaina auringon vilahdellessa palasimme takaisin heräilevään Suvilahteen ja yksi mielenkiintoisista ns. ”uusista” artisteista, Karri Koira oli aloittelemassa settiään OSS-lavalla. Heti alusta asti oli selvää, että Karrin karisma oli liikaa kyseiselle venuelle. Väenpaljouden läpi ei meinannut päästä millään. Karrilla oli keikalla mukanaan myös useita kavereita (ymmärrettävästi mm. Ruudolf), jotka pitivät keikan fiiliksen ja mielenkiinnon korkealla.

Yleisömeri Karri Koiran keikalla

Tästä siirryimme kurkkaamaan post-punk yhtye Swansin keikkaa, joka ei aivan toimittajien musiikkimakuun natsannut. Myös miksaajan valinta tuutata kyseistä bändiä huomattavasti Black Tentin muita artisteja äänekkäämmin oli erikoinen. Herrojen lavakarisma ei myöskään kantanut niin, että kyseistä pumppua olisi jaksanut seurata introa pidempään.

Swansin pönöttävä Gira

Lauantain, ja ehkä koko festareiden tällä hetkellä isoin (sori Björk) artisti oli Black Keys, joka tykitti blues-rockiaan päälavalta hiljalleen pimenevään Helsingin iltaan. Kaksikon paahtaminen oli toimivaa, joskin isoksi kasvaminen oli havaittavissa ehkä pienenä yleisöyhteyden luomisen puutteena, eli biisit vedettiin ns. turvallisella perusotteella. Joka tapauksessa, yksi festareiden parhaimmista live-vedoista.

Patrick Carney

Dan Auerbach

Memmy Posse sekä vieraileva Rotta

Sunnuntain pääesiintyjä toimitukselle oli ymmärrettävästi Memmy Posse, jota ei ole livenä nähty sitten vuoden 2005. Vaikka aivan samanlaista yleisömerta ei OSS-lavalle saapunutkaan, kuin Karrilla edellisenä päivänä, oli kyseinen esiintymisalue kuitenkin erittäin täynnä varttuneempia suomiräp-faneja, nimekkäimpänä ehkä Paavo Arhinmäki, joka varmisti paikan eturivistä hyvissä ajoin. Memmyt julistivatkin kyseessä olevan varmasti viimeinen kerta kuin lavalle nousevat. Keikka oli erittäin mainio ja mukana lavalla kävivät mm. Stig sekä Notkea Rotta. Nähtäväksi jää oliko tämä todella viimeinen mahdollisuus ikinä nähdä Memmyt lavalla? Joka tapauksessa, toimitus nappasi miehet pieneen (viimeiseen?) haastatteluun, jossa käsiteltiin kesää, Memmyjen historiaa ja kesän Olympialaisia. Tsekkaa video reportaasin lopusta!

Sunnuntai-illan ja festivaalit lopetteli Islannin ihme Björk, joka veti harmittavan vähän vanhoja hittejään (”Army of Me” tai ”Play Dead” olisivat olleet kiva ylläri) ja keskittyi visuaaliseen antiin niinkin selkeästi, ettei valokuvausta olisi haluttu lainkaan. Tarkka nainen.

Tsekkaa tästä vielä pätkiä keikoista sekä Memmy Possen haastattelu. Mikäli keikkapätkät ei kiinnosta, alkaa Memmy Possen videohaastattelu kohdasta 15:54

Redrum-187:n toimitus kiittää Flow festival 2012 järjestäjiä sekä artisteja, tämä oli nautinto!

Videot ja Kuvat: Mika Virkki & RK

Haastattelu ja editointi: Mika Virkki

www.flowfestival.com

Jätä kommentti