King Gordy – Cobain’s Diary

  • Tyylisuunta:
  • Levy-yhtiö:
  • Julkaistu:
  • Arvosana:
  • Henkilöt:
  • Arvostelija:

  1. Intro
  2. Nightmares Pt. 2
  3. Cobainiac (Feat. Bizarre)
  4. Go And Get A Knife
  5. Beautiful Day
  6. Damien
  7. El Diablo
  8. Chasing People Thru The Woods
  9. Love (Feat. The Fat Killahz)
  10. The Gift And The Curse (Feat. Monica Blaire)
  11. Worship Me/Murder Me (Feat. Sal)
  12. Outro

Vähintäänkin kuumottavan kansikuvan omaava King Gordyn väliteos Cobain’s Diary ennen tulevaa King Of Horrorcore Vol. 2:sta. Tuotannosta ei ole täydellistä selvyyttä, koska levyn kansitaiteessa ei tuottajia kerrota. Uskaltaisin kuitenkin veikata, että taustoista vastaavat King Gordy itse sekä hänen managerinsa Olaf Johnson. Luvassa on synkkää musiikkia syksyn pimeneviin iltoihin ja öihin.

Jo heti levyn Intro-biisissä lähdetään synkemmille vesille, jossa Gordy käynnistää auton, laittaa haikeaa musiikkia soimaan ja huutaa raivoaan yksinään.

Toisena tuleva Nightmares Pt. 2 on jatkoa herran ensimmäisellä The Entity –levyllä olleelle Nightmares –biisille. Jos näitä kahta biisiä vertailee, niin johtopäätöksenä on vain se, että Gordy on kehittynyt helvetisti neljässä vuodessa. Herran flow sekä riimien kirjoitustaito ovat nousseet aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kertosäkeen ”They come for me” –rallattelu tuntuu selkäpiissä asti, lähinnä oopperalaulantaa matkivan olemuksensa vuoksi. Tausta on vähintäänkin kuumottava. Menevä biitti, hevikitaroita ja jousia sopivassa suhteessa. 

Cobainiac –biisi lupaa synkkyyttä, jo alun naislaulu-samplella, joka on samalla biisin kertosäe. Tausta on aivan uskomaton. Suhteellisen yksinkertainen synkkä hiphop-tausta, johon on kuitenkin ympätty paljon pieniä yksityiskohtia. Soundit ovat sopivan kilahtaneet ja varsinkin aikaisemmin mainittu kertosäe on jotain käsittämätöntä. Gordy hidastaa flow:taan ja saa itsensä kuulostamaan sopivan psykoottiselta. Vierailemassa biisillä on D12:sta tuttu Bizarre, jonka verse onkin hieman yllättäen helvetin kova. Herran tuotokset ovat aina silloin tällöin miellyttäneet, mutta tällä kertaa osutaan napakymppiin. Sanat ovat toki tälläkin kertaa vähintäänkin mielenkiintoiset, mutta sopivat biisiin kuin nyrkki perseeseen.

Neljäntenä tuleva Go And Get A Knife –biisi on ehkä paras biisin muodossa oleva kuvaus piestyn naisen kostosta, jonka olen koskaan kuullut. Alussa Gordy soittaa managerilleen Olafille ja kertoo lyöneensä naistaan jälleen. Hetken aikaa puhelimessa kiroiltuaan nainen havahtuu ja alkaa hakata Gordya veitsellä. Gordy räppää veitsen näkökulmasta ja kertoilee synkkiä tarinoita siitä, miten tykkäisi lävistää naistaan piesseen miehen aivot ym. mukavaa. Tausta on biisin aiheeseen nähden yllättävänkin pirteä. Tausta ei meikäläiselle uppoa aivan kympillä, mutta Gordyn läpät pelastavat biisin.

Beautiful Day alkaa koukuttavalla pilipalimelodialla ja linnunlaululla. Sen jälkeen mukaan tulevat nopeat ja hieman kevyen kuuloiset rummut, joita seuraa Gordyn nopea räppäys. Herra kertoo tarinaa omasta ajatusmaailmastaan, jossa kaikki on täydellistä, vaikkei mikään olekaan. Gordy näkee maailman eri tavalla kuin muut ja esim. tarjotessaan omasta mielestään kaverilleen kaljan, lyökin muiden mukaan tätä tuopilla päähän. Kertosäkeen heleys ja yltiöpositiivisuus luo mukavaa kontrastia sanoitusten synkkyydelle.

Kuudentena oleva Damien –biisi lainaa ideaansa The Omen –elokuvasarjasta, jossa Gordy räppää olevansa kyseisen elokuvan paholaislapsi Damien. Aiheita lainataan myös muista kauhuelokuvista, mutta Gordy välttää yleisen ”vittu hakkaan sut palasiksi kirveellä ja runkkaan ruumiis päälle” –kompleksin, joka vaivaa miltei jokaista horrorcore-räppäriä. Tausta on jälleen perus-hiphoptausta, jota on maustettu erilaisilla lisäelementeillä. Kertosäe tosin on astetta kovempi, jossa soundit muuttuvat kilahtaneemmiksi ja Gordyn laulu pääsee oikeuksiinsa.

Sekavan latinon höpötyksellä alkava El Diablo tarjoilee yhden levyn parhaista biiseistä. Gordy kertoo jälleen itsestään ja siitä, miten ihmiset pitävät häntä paholaisena. Tausta on hidas ja kirkonkellot ja jouset luovat kiihkeän tunnelman yhdessä taustalla soivan pilipalisynamelodian kanssa. Kertosäkeen ooppera-laulut ja mukaan tulevat hevikitarat tekevät jälleen biisistä ainutlaatuisen.

Chasing People Thru The Woods on juuri sitä, mitä nimi lupaakin. Perusrummut, synkät pianomelodiat, matala bassoraita ja taustalla junnaavat jouset luovat kuumottavan fiiliksen. Kertosäe aloittaa vokaalit ja aijai, miten hienolta se kuulostaakaan. Gordy osoittaa olevansa kova myös laulajana eikä kyllä jätä kylmäksi räpeissäkään. Herra kertoilee siitä, miten tappaa pakullisen porukkaa ja kuvailee tappajan luonnetta. Levyn kovimpia biisejä, vaikka tausta alkaakin loppua myöten hieman puuduttaa.

The Fat Killahz on tullut vierailemaan Love –biisiin, joka on täydellinen rakkauslaulu. Tausta on synkkä aina hieman omituisella rytmillä pumppaavia rytmejä, pianomelodioita ja bassoja myöten. Sanat ovat taas kaukana synkästä. Taattu tyttöjen housujen kostutusbiisi, josta jopa miehet tykkäävät. Jälleen kerran Gordyn laulu kertosäkeessä kuulostaa helvetin hyvältä ja luo tunnelmaa.

Levyn toiseksi viimeinen varsinainen biisi on The Gift And The Curse, jossa vierailee Monica Blaire, jota haluan kyllä kuulla vielä uudestaan jollain toisella biisillä. Neiti lauleskelee sen verran tunteellisesti ja kauniisti, että heräsi kiinnostus. Hidas biisi, jonka herkät pianomelodiat vaihtuvat kertosäkeessä muriseviin kitaroihin taustalla. Aiheeksi on valittu tunnettavuus, joka Gordyn mukaan voi olla sekä lahja että kirous. Vaikea sitä on selittää, parempi kuunnella itse.

Worship Me/Murder Me on biisi, jonka takia ylipäätänsä kiinnostuin tästä levystä. Hautajaisurkuja alussa, sen jälkeen perkeleen kova kitaramelodia, pianot taustalla ja junttarummut. Tausta on hidas ja yksinkertainen, mutta koukuttava. Kertosäkeessä mukaan tulee Sal, joka vetää biisillä myös toisen versen. Herra kuulostaa omasta mielestäni tutulta, mutta en saa päähäni missä olisin ennen kuullut. Levyn ehdottomasti raskain ja synkin biisi. Gordyn laulu ja Salin huudot toimivat helvetin hyvin kertosäkeessä ja Salin verse oli positiivinen yllätys. Äijä vetää niin tunteella, että oksat pois. Täydellinen lopetus miltei täydelliselle levylle.

Levy loppuu, yllätys yllätys, Outroon, jossa Gordy kelailee Introssa esiin tulleita asioita, piikittää suoniinsa heroiinia ja miettii, ettei asiat lopulta olekaan niin huonosti. Ja lopulta, haistattaa vitut maailmalle kuitenkin ja ampuu itsensä.

En todellakaan kadu tämän levyn hankkimista. Yksi kovimmista levyistä tänä vuonna, vaikka onkin eräänlainen väliteos. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka pitävät synkemmästä musiikista. Vaikka muutama hienoinen lipsahdus levyllä onkin käynyt ja levy on painettu CD-R pelkällä kaksipuoleisella kansilehdellä, annan tälle täydet pisteet. Levy kannattaa muutenkin poistaa, koska se irtoaa naurettavaan 10 dollarin hintaan postikuluineen. Jos kiinnostus heräsi, Cobainiac –biisi on kuunneltavissa King Gordyn MySpace-sivuilla osoitteessa http://www.myspace.com/kingofhorrorcore.

Arvosana 5/5

Jätä kommentti