Mack 10 – Soft White

  • Tyylisuunta:
  • Levy-yhtiö:
  • Julkaistu:
  • Arvosana:
  • Henkilöt:
  • Arvostelija:

Mack 10 – Soft White

01. Big Balla (Feat. Birdman & Glasses Malone)
02. So Sharp (Feat. Lil Wayne, Rick Ross & Jazzy Pha)
03. Hoo-Bangin’ II (Feat. Glasses Malone)
04. Mirror Mirror
05. Hood Famous (Feat. J. Holiday)
06. It’s Your Life (Feat. Anthony Hamilton)
07. Street Shit (Feat. Glasses Malone)
08. Clack Clack (Feat. Akon & Red Cafe)
09. Pushin’
10. Tonight
11. Dedication (To The Pen)
12. Dope Boy (Bonus Track)

Soolouransa lisäksi Westside Connectionista tunnettu Inglewoodista ponnistava Mack 10 julkaisi syyskuun lopussa yhdeksännen sooloalbuminsa ”Soft White”. Miehen itsensä lisäksi albumilla ovat äänessä Birdman, Rick Ross, Lil Wayne, Jazze Pha, J. Holiday, Anthony Hamilton, Butch Cassidy, Akon, Red Cafe sekä muutamassakin kappaleessa esiintyvä Glasses Malone.

Allekirjoittaneelle Mack 10 on aina ollut hieman sellainen välimallin kaveri, joka ei uran huippuhetkiä (esim. ”Westside Slaughterhouse”, ”Only in California”, Westside Connectionin ensimmäinen levy) lukuun ottamatta ole niin hirveästi säväyttänyt, ja muutama viimeisin tuotos onkin jäänyt kokonaan tarkistamatta. Syynä tähän on lähinnä miehen omaan korvaani hieman väritön ulosanti. Vaikka Mack 10 on urallaan tiputtanut tiukkaa läppää, tuntuu hänen tyylistään turhan usein puuttuvan se viimeinen asenne ja pienet koukut, joiden avulla biisejä jaksaisi kuunnella pitempäänkin. Valitettavasti, joskin odotetusti, nämä heikkoudet ovat läsnä myös Soft Whitellä.

Levyn avaa Big Balla, jolla vierailevat Glasses Malone ja Birdman. Energinen rykäisy toimii hyvin avauskappaleena ja bittikin miellytti omaa korvaani. Kakkosbiisi on hieman mainstream-etelähenkinen Rick Rossin, Lil’Waynen ja Jazzy Phan tähdittämä singlejulkaisu So Sharp, joka ei ainakaan arvostelijalle sen ihmeellisempiä fiiliksiä aiheuttanut. Ihan kiva kappale ja vierailijat hoitavat hommansa, mutta eipä sen enempää. Samaa kohtalaisen mitäänsanomatonta rataa jatkaa muutama seuraava kappale (”Hoo-Bangin’ II” ”Mirror, Mirror” ”Hood Famous). Tosin “Mirror, Mirrorissa” on käsittämättömän rasittava kertosäe. Levyn kuudes biisi on “you can do it”- teemainen herkistely “It’s your life”, joka on nimeään myöten vastenmielisen kliseinen kannustus menestyksestä ja tähteydestä unelmoiville nuorille. Oikeastaan Mack 10 aloittaa biisin ihan hyvällä tunnelmoinnilla, mutta viimeistään hookissa ja toisessa versessä homma menee sanoituksen puolesta myötähäpeäsektorille.

It’s your lifen jälkeen on vuorossa platalta allekirjoittaneen suosikiksi kohonnut, tosin jälleen mahdollisimman kliseisellä nimellä varustettu “Street Shit”. Mikään mestariteos ei tämäkään raita ole, mutta varsin mukava 2000-luvun perus westcoast -pudottelu kuitenkin. Feattaamassa kyseisellä biisillä ovat Glasses Malone & Butch Cassidy. Kasibiisi Clack Clackilla ovat mukana Brooklynia edustava Red Café sekä Akon, jonka välttäminen rap-levyllä tuntuu olevan nykyään valitettavan vaikeaa. Yllättäen mies ei kuitenkaan sen enempää pääse ärsyttämään ja raita on muutenkin ihan kohtalainen. Red Café tosin vaikuttaa väsyneeltä tapaukselta

Loput neljä kappaletta kuvastavat albumia hyvin: ei ärsyttävän huonoa, mutta niin kovin kliseistä ja mitäänsanomatonta. Esimerkiksi ”Dedication (To The Pen)” on sinällään ihan asiallinen tervehdys vankilassa istuville kavereille, mutta kun samasta aiheesta on tehty lukemattomia parempia kappaleita, ei raidasta jaksa kiinnostua juuri ollenkaan, varsinkin kun toteutus on puolivillainen. Levyn sanoitusten aiheet ovat peruskauraa, eli autoja, rahaa, naisia sekä kavereita löytyy ja kotikulmia fiilistellään. Eipä hyvään räppilevyyn muuta välttämättä tarvitsekaan, mutta jos toteutus on niin mielikuvituksetonta kuin Soft Whitellä, kuluneet aiheet painavat väkisinkin arvosanaa entistäkin huonompaan suuntaan. Sekalaisen seurakunnan väsäämät biitit eivät ole varsinaisesti heikkoja tai ärsyttäviä, mutta paria poikkeusta lukuun ottamatta (Street shit, Big Balla) ne eivät onnistu sen ihmeemmin sytyttämään. Vierailevat mc:t eivät tunnu tuovan levylle juuri mitään lisää ja väkisinkin tulee tunne, että se nyt vaan oli kivaa ottaa myyviä nimiä kuten Akon, Rick Ross ja Lil’ Wayne feattaamaan sen kummemmin toteutusta ajattelematta.

Yhteenvetona sanottakoon, että Soft White ei ole huono levy. Mack 10 sinällään osaa asiansa hyvin ja jos miehen tyyli miellyttää, saa Soft Whitesta varmasti jotakin irti. Levy on vaan niin keskinkertainen, kliseinen ja ponneton, ettei sitä voi sen suuremmin ylisanoin suositella muille kuin juuri miehen vanhoille ystäville.

Arvosana 2+/5

                                                                                                Mikko Juusti

Keskustele julkaisusta Redrum-187:n foorumeilla täällä.
www.myspace.com/theofficialmack10
www.theofficialmack10.com

HUOM! Uutisten kommentointi systeemi on muuttunut. Lue tarkemmat ohjeet foorumeiltamme.

Jätä kommentti