Ritarikunta – Ritarikunta-Albumi

  • Tyylisuunta:
  • Levy-yhtiö:
  • Julkaistu:
  • Arvosana:
  • Henkilöt:
  • Arvostelija:

Ritarikunta – Ritarikunta-Albumi

1 Intro
2 Klassist!
3 Albumi
4 Hallussapito feat. Huge L
5 Horjuntavoitto
6 Hyvän tahdon pelejä
7 Suomiseiskat
8 Vanha kunnon meininki
9 Penkki takakenos
10 Tupenrapinat feat. Hot’n’Totti
11 Yö on täynnä
12 Rakkauden sotilas
13 Takaisin kotiin feat. Hot’n’Totti

Suomenkielisen puhemusiikin parhaimmistoon aina kuulunut Ritarikunta on tehnyt yllättävän paluun! Ritarikunnan tauko kesti kaiken kaikkiaan viitisen vuotta, sillä edellinen levy Kroonisesti akuutti julkaistiin jo 2005. Ilmeisesti porukan takki oli vuosien puuhastelun jälkeen tyhjä ja paussi siksi paikoillaan. Sooloprojektitkin painoivat. Nyt RK on kuitenkin julkaissut rennon, seesteisen ja hyvän levyn. Ritarikuntahan on näyttönsä jo antanut, ja silloin on helpointa keskittyä olennaiseen: hyvän musiikin tekemiseen – ulkoisista paineista piittaamatta. Kyseessä on Ritarikunnan viides pitkäsoitto.

Etukäteen huolestutti, että tuotos olisi pullollaan väsynyttä nostalgiaa, kuten genressä on liian usein tapana. Ei olisi ensimmäinen kerta kun räpätään siitä kun kaikki oli ennen niin paljon paremmin. Onneksi ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi. Vaikka mukana onkin tiettyä nostalgiaa, se on Ritarikunnan tyyliin paljolti rivien välissä ja siten kuulijan päässä. Joe ja Chyde ovat taitavia kirjoittajia, joten heiltä tällainen temppu onnistuu. Ritarikunnan vahvuus on aina ollut sanoituksissa. Ne eivät ole valmiiksi pureskeltuja vaan jättävät tilaa myös kuulijan omille aivoituksille.

Ritarikunta-Albumi on niitä levyjä, jotka ensimmäisellä kuuntelukerralla vaikuttavat tylsiltä, mutta sittemmin aukeavat aivan toisen tyyliin. On vaikea sanoa, mistä se johtuu. Veikkaisin äkkiseltään syyksi Ritarikunnan tiettyä diippiyttä, jo mainittua rivienvälisyyttä. On hienoa huomata, että Ritarikunnalla on tuore ote tekemisiinsä, vaikka muuten konseptia ei ole muutettu. Samplet ovat edelleen herkullisia ja kahden hyvin erilaisen MC:n yhteispeli toimii toisiaan täydentävästi. Featteja on levyllä käytetty säästeliäästi; vain muutamassa biisissä on vierailija. Huge L ja Hot´n´Totti hoitavat hommansa suvereenisti. Saatekirjekin piti paikkansa, synkistely on jätetty huomattavasti vähemmälle. Aikuiset äijät jo sen tajuavat: elämä on liian lyhyt murjottamiseen.

Ritarikunta kuulostaa siis edelleen Ritarikunnalta. Jopa siinä määrin, että ne ketkä bändistä eivät pitäneet aiemminkaan tuskin aloittavat diggailua nytkään. Mutta vanhat fiilaajat ovat varmasti mehuissaan, sillä kyseessä on taattua Turku-laatua. On hienoa huomata, että suomalaisen hiphopin tekijät voivat varttuakin. Siksi onkin erityisen kiinnostavaa nähdä mitä jatkossa tapahtuu, onko muista vanhan kaartin tyypeistä samaan. Ritarikunta teki ainakin omalta osaltaan pelinavauksen. Monella nuoremmalla suunsoittajalla olisi heiltä paljon opittavaa.

Arvosana 3½/5
                                                                                                 Jari K.
Lataa tästä:

Ritarikunta – Klassist!
Säveltänyt: Jesse J
Sovittanut: Jesse J
Sanoittanut: Chyde & LempiJoe

Keskustele julkaisusta Redrum-187:n foorumeilla täällä.
http://www.ritarikunta.com
http://www.facebook.com/ritarikunta
http://www.youtube.com/ritarikunta
http://www.twitter.com/ritarikunta
http://www.myspace.com/rkritarikunta
http://www.monsp.com

Jätä kommentti