Z-Ro – Crack

  • Tyylisuunta:
  • Levy-yhtiö:
  • Julkaistu:
  • Arvosana:
  • Henkilöt:
  • Arvostelija:


Z-Ro – Crack [2008, Rap-A-Lot]

1.Crack Intro
2.Baby Girl
3.Call My Phone
feat. Slim Thug
4.Here We Go
feat. Mike D
5.If That’s How You Feel Feat. Lil’ KeKe
6.Lonely
7.Self Made
8. The Mo City Don
9.Top Notch
10.Rollin Chrome
11.Tired
Feat. Mya
12.You
13.Eyes On Paper
feat. Paul Wall
14.25 Lighters
15.Paid My Dues

Joskus yhdeksi Amerikan-mantereen aliarvostetuimmista räppäreistäkin New York Timesissä tituleerattu Joseph Wayne McVey, joka tunnetaan paremmin nimellä Z-Ro, on lähiaikoina ollut kiireinen mies. Vankilassakin on tullut piipahdettua, mutta se ei kuitenkaan ole julkaisutahtia haitannut, sillä kyseessä on joidenkin laskujen mukaan vuoden 98 Look What You Did To Me:n kymmenes (ellei jopa 11.?) seuraaja. Miehen katalogiin pitää tietysti lisätä vielä mukaan erinäiset Guerilla Maab, A.B.N. –projektit, sekä kollaboraatiot ja mixtapet. Ro:n sanoitukset ovat aina olleet vahvasti tunteellisia, ja parhaimmillaan, vaikkei se olekaan ehkä hänen kannaltaan mukavaa, ne ovat suorastaan tihkuneet tuskan täyttämien kyynelien kaatosateen rivien välistä. Eräs ystäväni onkin joskus todennut, että vaikka se kuulostaakin ikävältä, niin hän silti salaa sielunsa salaisimmissa syövereissä toivoo, että Z-Ro:lla menisi kaikki niin sanotusti päin vittua. Tämänkaltainen tapahtuma nimittäin saisi todennäköisesti sellaisen tunteen liekin palamaan pirullisen polttamana vokalistin sydämen syövereissä, että kuuntelijoitakin alkaisi itkettää, ja he lähettäisivät Josephille tukirahoja paypal-tileiltään.

Edellisten Ro-albumien (Power, Im Sill Livin’), ollessa allekirjoittaneelle hienoisia pettymyksiä, en oikeastaan tältäkään albumilta Assholes By Naturen loistoteoksesta huolimatta oikein osannut odotella mitään. Raitalistakin näyttää periaatteessa kummalliselta, sillä tuottajalistalta puuttuu Mike Deanin nimi kokonaan, ja kumppani kusipää-serkku Traekin on kadoksissa. Toisaalta näiden kaverusten välithän ovat tunnetusti nitroglyseriiniäkin räjähdysherkemmät, joten tämä ei oikeastaan ole mikään ihme. Muistelen lukeneeni jostain, että Trae hermostui nimittäin vanhempaan serkkuunsa pahasti viimeksi sen takia, että tämä voitti hänet aina Yahoo Scarbblessa. Tämä saattaa tietenkin olla jälleen pelkästään ilkeämielisten panettelua, mutta tarina huvitti minua kuitenkin suuresti, sillä näin tuon sieluni silmin tapahtuvan.

Raitalista rehellisesti sanottuna ensimmäisellä vilkaisulla ei näytä niin vakuuttavalta. Lähinnä tuotannon takia tosin, sillä itse artisti on päättänyt pistää panoksensa peliin tuottamalla yli puolet teoksesta. Joidenkin muusikkojen kohdalla tämä ei välttämättä ole niin paha asia, mutta ennakkoluuloinen ihminen kun häpeäkseni olen, niin tämän nähdessäni pelkäsin pahinta. Muuten äänimaailmoista löytyy ihan luotettavan oloisia veijareita, kuten Mr. Lee, Lunizinkin tuotannosta tuttu Tone Capone, Bigg Tyme, J. Moses sekä Houston-natiivi Cory Mo. Vierailijoita taasen löytyy heleä-äänisestä Myasta paikallisiin kovanaamoihin.

Itse albumi on onnellisinta Z-Roa mitä olen koskaan kuullut. Miehen krooninen masennus on lähes kokonaan kadonnut, ja suurin osa ongelmista käsitteleekin luottamuspulaa, sekä hännystelijöiden ja groupieiden ylimalkaista määrää. Tämä siis siinä mielessä, että he tahtovat siivunsa kakusta, jonka leipomiseen eivät ole osallistuneet, eivätkä muutenkaan kuulu edes juhlaseurueeseen. Tätä aihetta käsittelevä mainio, soittoääneksikin sopiva Call My Phone, muistuttaa siitä, että Ro on kovempi kierrättämään kuin keskiverto-hippi, mutta kuitenkin tekee sen tyylillä. Vierailija Slim Thugin kylmällä tyylillään tiputtama verse on valitettavasti pienimuotoinen alisuoritus, ja sen tilalla olisin melkeinpä mieluummin kuullut vaikkapa jonkun Ron kierrätys-versen.

Levyllä tuskaa ei käsitellä enää niin paljoa, mutta siitäkin saadaan pieni annos Lonelyssä. Sen riveillä Z-Ro itkee juonittelevien naisten petollisuudesta, ja hänen omasta ylivertaisuudestaan. En kehtaisi väittää herraa kuitenkaan sovinistiksi, sillä mies ei tahtoisi kuolla yksin, vaikkakin lähes kaikki hänen kohtaamansa vastakkaisensukupuolenedustajat ovatkin tuottaneet hänelle pettymyksiä. Yksi levyn kohokohdista, sinkultakin löytyvä You¸ onkin selkeä merkki Z-Ron kasvamisesta ihmisenä. Ottaisin lainauksen lyriikoista, mutten tahdo lainata koko laulua, joten suosittelen teidän menemään itse kuuntelemaan sen lähimmästä Myspacestanne.

Yhteenvetona sanottakoon, että miehen omatuotanto yllätti itseni positiivisesti, joskin silti kuulisin hänet mieluummin puhumassa elämästään tapansa mukaan muiden tuotannon päälle. Levyltä löytyy muutamat kovat rallit, kuten Pimp C:tä lainaava Top Notch¸ ruuvimiehille varmasti uppoava 25 Lighters. Heikkoja nykäisyjä ei juurikaan ole, vaikkakin Baby Girl on mielestäni jotenkin liian rakastava ja positiivinen Ro:n imagolle, eikä taustakaan oikein toimi itselleni. Muuten tasaisen kovaa tavaraa löytyy ihan miellyttävissä määrin, esimerkiksi mainio Lil’ Keken kanssa toteutettu If Thats How You Feel kertoo suhteellisen tarkasti mielipiteeni clubilla olemisesta tässä vaiheessa elämääni. Paikoitellen Z-Ro kuulostaa kuitenkin hieman väsyneeltä ja intohimottomalta. Myös tuotannon tietynlainen tasapaksuus, ja todellisten bängereiden vähyys laskevat levyn arvosanaa. Epäilen myös, että kiekon replay-arvo on alkumullistuksen jälkeen kohtalaisen vähäinen, tosin tämän aika saa kertoa. Joka tapauksessa suosittelen kansalaisten tarkastavan kyseisen teoksen, vaikka Z-Ron tuska ei enää olekaan niin viiltävää kuin ennen.

Arvosana 4-/5                                                                                                    

Z-Ro myspace
Keskustele julkaisusta Redrum-187:n foorumeilla täällä.                                                                                                                            Eero Sirén

Jätä kommentti